keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Turhauttaa

Kuvieni laatu on turhauttanut minua todella paljon siitä asti, kun käyttöön tuli uusi kamera. Vanhalla kameralla sain otettua aivan kelvollisia kuvia. Ne olivat aina tarkkoja ja väritkin olivat yleensä kunnossa, koska säädin valkotasapainon uudelleen aina ennen kuvaamista. Uudella kameralla otetut kuvat sen sijaan ovat yleensä aina joko pikkaisen epäselviä (tai mitä blurry sitten onkaan suomeksi) tai sitten kynsi tai useampi on epätarkka (out of focus). Ja mikään ei ole niin masentavaa, kuin huomata monen tunnin urakan jälkeen, ettei kuvista ole oikeastaan mihinkään.

Tiedän, että hylkäämäni kuvat varmasti kelpaisivat monelle muulle, mutta minä olen perfektionisti. En halua blogiini omasta mielestäni huonoja kuvia. Muiden blogeissa samanlaiset pienet viat eivät häiritse yhtään, en varmaan edes huomaisi niitä, mutta omassani... Huh. Ymmärrän, että uusien asioiden opettelu vie aikaa ja että tavallisesta pokkarikamerasta järjestelmäkameraan siirtyminen ei käy hetkessä. Mutta minulta alkaa loppumaan kärsivällisyys. En ole ollut tyytyväinen vielä yhteenkään järjestelmäkameralla ottamaani kuvaan. En edes muokkaamisen jälkeen.

Minulle kuvat ovat tärkein osa tätä harrastusta. Ei kynsiäni kukaan ikinä huomaa. Edes sellaiset ihmiset eivät katso, jotka tietävät kynsiharrastuksestani. Poikaystävääkin on lakannut kiinnostamasta. Ilmeisesti tekemäni kynnet eivät ole enää mitään uutta. Niitä ei tarvitse katsoa, samaa vanhaa se on kuitenkin. Minulle lakkaukset heräävät eloon vasta kuvissa. Kuvat eivät jää huomiotta samalla lailla kuin kynteni ja kuvia/postauksia yleensä joku jopa kommentoi. Huonot kuvat ovat minulle sama kuin täysin epäonnistuneet kynnet.

Alla oleva kuva on aiheuttanut minulle erityisesti ahdistusta. Luulin keksineeni, mistä kuvieni epätarkkuus johtuu. Yritin uusilla asetuksilla ottaa tarkempia. Ei onnistunut, kuvista tuli vielä entistä huonompia. Edes suhteellisen radikaalilla värien säätelyllä kuvasta ei saanut siedettävää. En. Vain. Osaa.

A-England Ophelia, kuvio Cheeky-laatasta CH33. Leimaus Konadin hopealla leimauslakalla.

En oikeasti pysty sanoin kuvailemaan, kuinka paljon nuo jatkuvasti epäonnistuvat kuvat turhauttavat ja masentavat minua. Haluaisin kovasti oppia, mutta en vain tunnu pääsevän eteenpäin. Olen yrittänyt googlettaa tutorialeja kynsien valokuvaamisesta, mutta kaikki löytämäni ohjeistukset ovat pokkarikameroille. Järjestelmäkameran kanssa mikään "käytä kameran kukka-asetusta" ei enää ihan hirveästi auta. Jos tietäisin, kuinka joku muu kuvaa (onnistuneesti) järjestelmäkameralla kynsiä, voisin ehkä pystyä päättelemään onko vika minussa, kameran asetuksissa, valaistuksessa vai kameran objektiivissa. Nyt minulla ei ole aavistustakaan. Voi olla, että vika on kaikissa tai voi olla, että vika on vain minussa. Ehkä pitäisi luovuttaa. Ehkä minusta ei ole kuvaamaan järjestelmäkameralla. Ehkä pitäisi palata takaisin vanhaan kameraan.

7 kommenttia:

  1. Voi kuule, itse painin samojen ongelmien kanssa. Olen pikku hiljaa opetellut manuaalisäätöjä ja iso osa on ihan vain jotain mössöä. Ennen kuvasin automaatilla ja kuvat oli ihan jees, mutta sitten aloin pohtimaan, että eikös se järkkäri ole sitten vain kun ihan ylikallis pokkari, kun ei ota kaikkea irti.

    Nyt sitten ei anna enää kunnia myöden että palais takaisin vanhaan. Ja sen seurauksena luokattomilla kuvilla mennään omassa blogissa myös.

    Tämän romaanin tarkoituksena oli siis selventää, ymmärrän tunteesi, vaikka mulle kelpais edes vähän onnistuneet kuvat... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päätin jo heti alussa, että automaattiin en koska, koska muuten sitä alkaisi käyttämään aina. Pari kuvaa olen vertailun vuoksi napannut automaatillakin, mutta ei ne ainakaan merkittävästi tainneet olla parempia/huonompia kuin manuaalilla ottamani.

      Mulla on vähän sama. Tuntuu, että pitää opetella kun on tommosen kapistuksen varta vasten tätä harrastusta varten hankkinut. Ja totta kai haluunkin opetella, musta olisi ihan hienoa oikeasti osata valokuvata.

      Mä inspiroidun sun ja Vanquishin kommenteista (tai oikeastaan siitä, että on muitakin samassa tilanteessa), että tein tuonne sivupalkkiin oman sivun kamerahöpinöitä varten. Alan sinne kirjaamaan millä jutuilla oon yrittänyt parantaa kuvanlaatua ja mitä asetuksia on käyttänyt. Kun kukaan muu ei oikein tunnu postaavan tommosta tietoa missään :o

      http://masterpiecepink.blogspot.fi/p/kohti-parempia-kuvia.html

      Poista
  2. Hmm, onko sulla liian lyhyt polttoväli? Silloin terävyysalue on tosi pieni ja helposti tulee epätarkkoja kuvia. Mulla on nykyään enimmäkseen F7.1 ja vihdoin tuntuu kaikki sormet mahtuvan terävyysalueelle :) Käytän itse asiassa melkeinpä täsmälleen samoja asetuksia kuin Sinikilpikonna.

    Voin kuvitella, että tosiaan turhauttaa! Mulla on sama kuvaustaistelu menossa korujen kanssa tällä hetkellä... en meinaa millään saada otettua riittävän hyviä ja myyviä kuvia. :/ Mutta tuo sun kuvasi kyllä kertoo olennaisen: että kynnet ovat ihanat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon yleensä käyttänyt pitempää polttoväliä kuin F7.1. Yleensä F8-F13. Kun yritin käyttää noita pienempiä niin useammin aina jäi joku kauimmaisin kynsi epätarkaksi. Tosin viime kuvat (joita en täällä ole vielä ehtinyt postaamaan) tuli otettua F7.1:llä ja tuntui toimivan ihan ok!

      Poista
  3. Itsellä ollut melkein pari viikkoa järkkäri, ja vielä kestää asetusten opettelussa, sympatiat siis sulle! Oon suunnitellut valokuvauskurssia, kun tuntuu etten osaa noihin itsekseen perehtyä :D Mutta puhuit asiaa, oon tykännyt sun kuvista, ja itsellä on sama ongelma, että omat kuvat eivät riitä itselle, vaikka monelle riittävätkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon yrittänyt netistä vaan hirveästi lukea tutorialeja ja katsella videoita, mutta ei se oikein ole kyllä sama asia, kuin että joku selittää ja oikeasti katsoo, että ne jutut tulee ymmärrettyä :D Niinkuin esim mä olin tajunnu tosi hienosti kyllä shutter speedin teoriassa... mutta jostakin täysin idioottimaisesta syystä en vaan tajunnu, että ne kameran ''-arvot on isompia kuin ne ne toiset (näin hienosti ja täysin amattimaisesti ilmaistuna). Eli aina kun mä luulin lyhentäväni sitä valoitusaikaa ni oikeesti pidensin. True story :D

      Poista
  4. Kannattaa ehkä googlettaa ensin ihan perus kuvausohjeita! Sitten kun ne osaa niin niitä on sitten helppo soveltaa kynsikuvauksessa.

    Papu jo ehtikin linkata tuon mun postauksen, josta siis näkee mun käyttämät asetukset. Toivottavasti niistä olisi apua! :)

    VastaaPoista